Työnohjaus


Työnohjaus on työhön, työyhteisöön ja omaan työhön liittyvien kysymysten, kokemusten ja tunteiden tarkastelua ja jäsentämistä työnohjaajan avulla. Työnohjauksen tavoitteena on vapauttaa voimia, luovuutta ja ajattelua työhön ja sen rajojen tunnistamiseen. Ohjausta voi tehdä n. 5 hengen ryhmälle tai yksilöllisesti.

Teen työnohjausta ratkaisukeskeiseltä pohjalta. Tavoite on siis yhdessä löytää uusia tai jo olemassa olevia ratkaisuja työyhteisön ja yksittäisten työntekijöiden toiminnan kehittämiseen entistäkin positiivisempaan suuntaan. Tavoite on myös saada työyhteisöön laajempaa näkökulmaa kunkin roolista ja tarkoituksesta yhteisössä. Kaikki eivät tee asioita samalla tavalla ja on hyväkin, että on erilaisuutta. Kukin tekee silti parhaansa kokonaisuuden hyväksi. Olennaista on, että ohjataan löytämään oivaltamaan itse tarvittavat ratkaisut.

Ratkaisukeskeisyys tarkoittaa sitä, ettei keskitytä ongelmiin, se johtaisi usein vain ongelman laajenemiseen. Tässä on huomattavissa myös seuraava totuuus: se, mihin keskittyy, vahvistuu. Sen sijaan keskitytään ongelman toteamisen jälkeen etsimään ja löytämään positiivisia vaihtoehtoja ongelman korjaamiseen. Aina ei ole ongelmaa, vaan halutaan vain kehittyä lisää.

Työnohjauksessa jokainen voi puhua vapaasti ja olla vapaasti ja tasavertaisesti mukana. Jokainen on tietenkin myös vastuussa siitä, mitä puhuu ja miten paljon. Kaikki keskustelut ovat luottamuksellisia. Jos työyhteisössä on ilmennyt henkilöiden välisiä ongelmia, niin niitä selvitetään ja ratkaistaan rakentavasti ja kaikkia osapuolia kunnioittaen. Keskustelu on pääasiallinen menetelmä työnohjuksessa.

Käytän työnohjauksessa laajasti kaikkia osaamieni menetelmiä ja taitoja. Olen tehnyt työtä teollisuudessa kokoonpanossa, projekti- ja laatutehtävissä isossa pörssiyhtiössä sekä sen jälkeen yksityisyrittäjänä koulutus- ja hyvinvointialalla. Nykyisessä työssä käsittelen hyvin paljon erilaisia ihmissuhteisiin liittyviä ongelmia ja niiden selvittämistä. Myös Neuropsykiatrisessa valmennuksessa (autismin kirjon valmennus) käytettävät ratkaisukeskeiset menetelmät soveltuvat hyvin työnohjaukseen.

Työnohjauksesta tehdään erillinen sopimus ja voidaan sopia myös 1-2 kerran kokeilusta, jonka jälkeen päätetään jatkosta. Työnohjaus on usein pitempiaikainen prosessi, jossa voi mennä vuosikin. Tapaamisia voidaan järjestää 2-4 viikon välein ja kesto 1-1,5h. Erikseen sovittavan ajan välein suoritetaan arviointi ohjauksen tuloksista. Hinta neuvotellaan aina tapauskohtaisesti, koska se riippuu osallistuvien henkilöiden määrästä. Pyydä tarjous.

 

 

 

 

 

© Hannu Hyttinen